NimiKhalida Faris ox (VH11-003-0570) Painotuslaukkapainotteinen
Rotuarabialainen täysiverinen, domestic
SukupuoliOri KasvattajaPresta Racing Center
Säkäkorkeus148cm Omistajaal Najya, Katharine (VRL-11247)
Syntynyt 10.06.2011 Meriititei mainittavia meriittejä


Khalida Faris täytti 3 vuotta 10.08.2011

Khalida Faris on ensimmäinen laukkahevosemme yhdessä kahden tamman, Bora Fatiman ja Khalida Farrahn kanssa. Olin kauan miettinyt arabialaisen laukkahevosen ostoa, mutta kun missään ei ollut sellaista myytävänä, olin jo lähtemässä hieman pettyneenä tuomaan sellaista. Samana päivänä näin ilmoituksen että olisi laukkaratsuja myytävänä Prestassa joten päätin vielä käydä katsomassa nekin ja poimin mukaani kolme upeaa hevosta. Faris ja tammat olivat myytävinä niiden surkeiden menestysten takia eikä niistä oikein ollut enään mihinkään niiden entisen omistajan mielestä, mutta minä en seisottamisen takia haaveillut laukkaratsusta joten lähdin kisaamaan kolmikolla. Ensimmäisten kisojen tulokset eivät olleet hääppösiä, mutta sitten rupesi tulemaan parempia sijoituksia joten jatkoimme kisaamista ja tässä sitä ollaan.

Meille muuttaessaan Faris oli jonkin aikaa ori, joka ei uskaltanut pomotella muita vaan oli muiden komennuksessa. Aikaa kului ja nykyään Faris onkin itse se joka pomottaa muita eikä jakele armopisteitä jos joku rupeaa sille isottelemaan. Ihmisten kanssa Faris tietää paikkansa ja kunnioittaa ihmisiä vaikka edelleen onkin tulinen tapaus. Hoitaessa herra ei malta seisoa paikallaan ja pitää kovaa meteliä, mutta kuitenkin on kiltti sekä mukava tapaus. Ainoa kiistan aihe tämän kaverin kanssa taitaakin olla varustaminen jossa voi ilmetä pieniä ongelmia.

Kilpailuissa Faris käyttäytyy niinkuin kuuluukin ja esittelee itseään ylpeänä katsojille siihen asti kunnes päästään lähtöporteihin. Radalla juostessa oria ei kiinnosta mikään muu kuin kiitää täyttä vauhtia eteenpäin aina maaliin saakka.





Isä: Maram Fareed G1 winner Ii: Maha Fathi Iii: Firdaus
Iie: Mahar
Ie: Maram Almas Iei: Alina Karim
Iee: Maram Gauhar
Emä: Khalida G1 winner Ei: Yusa Nasser Eii: Qusai
Eie: Yusra
Ee: Noha Eei: Fakhri
Eee: Zubaida





Jalostusinfo

Khalida Faris on jalostuskäytössä ja tarjolla myös ulkopuolisille tammoille.

Jälkeläiset / Tammasta

02/2012 o. Fareeq al Najya / Bora Fatima



LJ
Statistiikka - 22: 4-8-4-5
Voittosumma - 678 300v€


03.04.2012 - Dubai Sim Cup, Kahayla Rih Classic G1 (2 000 m, hiekka) - 2/3 - 210 000 v€
02.01.2012 - al Najya - G2 (2 200 m, nurmi) - 1/3 - 90 000 v€
09.01.2012 - Aghast - G2 (3 200 m, nurmi) - 2/7 - 54 000 v€
02.01.2012 - Aghast - G2 (1 400 m, nurmi) - 2/8 - 54 000 v€
29.12.2011 - Presta Racing Center - G2 (2 800 m, hiekka) - 2/3 - 54 000 v€
22.12.2011 - Bahie Arabians - G2 (2 800 m, hiekka) - 1/3 - 90 000 v€
21.12.2011 - Presta Racing Center - G2 (2 000 m, hiekka) - 5/8 - 9 000 v€
19.12.2011 - Aghast - maiden (1800 m, nurmi) - 3/3 - 6 000 v€
17.12.2011 - Presta Racing Center - G2 (2 000 m, hiekka) - 3/3 - 36 000 v€
14.12.2011 - Presta Racing Center - maiden (2 000 m, hiekka) - 2/3 - 6 000 v€
12.12.2011 - Aghast - maiden (2 000m, nurmi) - 3/4 - 6 000 v€
11.12.2011 - Presta Racing Center - maiden (2 000 m, hiekka) - 1/3 - 10 000 v€
08.12.2011 - Presta Racing Center - maiden (2 000 m, hiekka) - 2/3 - 6 000 v€
05.12.2011 - Aghast - maiden (1 800m, nurmi) - 1/5 - 15 000 v€
01.12.2011 - Presta Racinf Center - maiden (2 000 m, hiekka) - 4/4 - 2 000 v€
28.11.2011 - Aghast - maiden (2 000m, nurmi) - 4/6 - 3 000 v€
20.10.2011 - Stormsky - maiden (1 600 m, hiekka) - 4/5 - 1 800 v€
19.10.2011 - Sasnak - maiden (2 000 m, nurmi) - 2/5 - 5 100 v€
27.08.2011 - Presta Racing Center - maiden (1 600 m, hiekka) - 4/7 - 3 400 v€
22.08.2011 - Aghast - maiden (1 800 m, nurmi) - 3/3 - 6 000 v€
16.08.2011 - Fikiv Thoroughbreds - maiden (9f, hiekka) - 4/5 - 2 000 v€
08.08.2011 - Aghast - maiden (1 600 m, nurmi) - 2/7 - 9 000 v€


AHAC
Total: 92pts
Title: -

2012 AHAC U.S. Nationals, Nine Year Old Stallions, Top Ten (8pts)
2012 AHAC Arabian Masters, Eight Year Old Stallions, Champion (15pts)
2012 AHAC Casino Cup Austria, Eight Year Old Stallions, Top Ten (8pts)
2012 AHAC Voghera, Eight Year Old Stallions, Top Ten (5pts)
2012 AHAC Kauber Platte Championship, Eight Year Old Stallions, Champion (15pts)
2012 AHAC Ajman National Show, Eight Year Old Stallions, Top Ten (8pts)
2012 AHAC German Elite Cup, Seven Year Old Stallions, Top Ten (9pts)
2012 AHAC Al Khalediah Arabian Horse Festival, Seven Year Old Stallions, Top Ten (9pts)
2012 AHAC BT January Arabian Championship, Seven Year Old Stallions, Top Ten (2pts)
2012 AHAC BT Sulayman Invitational, Seven Year Old Stallions, Top Ten (2pts)
2012 AHAC BT Hizqeel Arabian Celebration, Seven Year Old Stallions, Top Ten (2pts)
2012 AHAC BT Ayyoob Arabian Show, Seven Year Old Stallions, Champion (5pts)
2012 AHAC BT Ankhara Arabian Cup, Seven Year Old Stallions, ResChampion (4pts)


NJ / Match Show
19.12.2011 - al Qadir NJ - Arabioriit - 3/7 - LKV3 / JS / irtoSERT /
18.12.2011 - Bahie Arabians NJ - Egyptinarabioriit - 4/7 - KUMA / JS
06.12.2011 - Micram - Match Show; Hevosorit ja -ruunat rakennekuvilla - SIN2
12.10.2011 - Minion - Match Show; 3- 4-vuotiaat - SIN1 - BIS IV






Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM game horse