NimiSparta Sabeer Mihyar ox (VH12-003-0055) Painotusestepainotteinen
Rotuarabialainen täysiverinen, domestic KoulutustasoHe B, re 80cm
SukupuoliOri KasvattajaSparta Arabians
Säkäkorkeus148cm Omistajaal Najya, Katharine (VRL-11247)
Syntynyt 01.02.2012 Meriititei mainittavia meriittejä


Sparta Sabeer Mihyar täytti 3 vuotta 28.02.2012

Hoitaessa Mihyar tykkää mieluiten rouskutella heinää eikä pidä siitä jos sitä häiritään kesken ruokailun. Kyllä karsinaan saa tulla vaikka ori söisikin ja niin sitä saa myös harjata, mutta jatkuva kaulan alta juoksentelu puolelta toiselle siistimään Mihyaria saa orin hermostumaan milloin se rupeaa helposti kukkoilemaan hoitajalleen. Mihyarin ympäri ei siis kannata turhan liikaa juoksennella, vaan hoitaa ensin hevosen toisen puolen kokonaan ja sitten vasta siirtyy toiselle puolelle. Satuloinnin kanssa Mihyar saattaa olla jokseenkin äkäinen eikä suitsiminenkaan suju täysin mutkitta sillä ori heittelee päätänsä mielellään ja usein se jopa onnistuu huijaamaan niin että hoitaja luulee saaneensa kuolaimet sen suuhunsa, mutta viimeistään remmejä kiinnittäessä hoitaja huomaakin kuolaimien olevan väärässä paikassa. Ratsastamaan lähteminenkään ei erityisemmin oria innosta ja joskus se pistää jarrut pohjaan viimeistään tallin ovilla mulkoillen taluttajaansa ikään kuin kysyäkseen onko tämä nyt tosissaan lähdössä työntekoon. Vähän maiskuttamalla ja vetäisemällä kevyesti suitsista ori kyllä jatkaa matkaa vaikkei välttämättä haluaisikaan.

Mihyaria ratsastaessa sitä saa enemmänkin ajaa eteenpäin kuin koittaa pidätellä kädet rakkuloilla. Ori ei kuitenkaan ole täysi laiskamato vaan kyllä siitä liikettä löytyy kunhan vain jaksaa patistella. Mihyarin kanssa ratsastajan on tärkeä löytää yhteinen sävel tai muuten työskentelystä tulee sitä, että ori pomppii minne sattuu, pukittelee silloin tällöin ja joskus voi jopa nousta pystyyn. Ratsastajan kanssa josta Mihyar pitää, ori on kuuliainen ja yhteistyötä tekevä. Esteillä Mihyar puolestaan on energisempi kuin esimerkiksi kuolukiemuroilla eikä se vikuroikkaan yhtä paljoa. Hyvän hyppytekniikan omaava ori on pehmeä kädelle, alastulo on tasainen eikä ori kiinnitä huomiota ympäristöönsä vaan keskittyy vain esteiden ylittämiseen. Toisinaan ori kuumenee helposti ja vauhti saattaa tuntua hurjalta mukaan lukien orin matkaavoittavat askeleet, mutta Mihyar kyllä hidastaa tahtiaan napakoiden puolipidätteiden ja kunnon istunnan seuraksena, vaikkakin joskus hieman vastahakoisesti. Esteillä Mihyarin kanssa ei tarvitse pelätä orin kieltävän sillä sitä tämä komistus ei tee, ainakaan tahallaan.

Kisoihin Mihyar lähtee mielellään ja ori on aina innokkaana tutkimassa uusia paikkoja sekä hevosia. Radalla Mihyar käyttäytyy korrektisti ja suorastaan loistaa ylepänä esitellessään komeita liikkeitään ratsastajalleen kuuliaisena. Suorituksensa aikana ja vielä sen jälkeenkin ori yleensä pääsee täysin elementtiinsä eikä voi lopettaa itsensä esittelemistä muille ihmisille tai hevosille. Yksikin tamma kun kävelee vastaan niin ori kokoaa itsensä hienoimpaan muotoon mitä pystyy ja hirnahtelee komeasti. Mihyar pysyy kiltisti ihmisensä otteessa eikä lähde sinkoilemaan ympäri kisa-aluetta vaikka joskus mieli tekisikin lähteä etsimään esimerkiksi lisää tammoja.





Isä: Ravencry
Ii: Ravenfall Iii: Fallen
Iie: Radgie
Ie: Jailbird Iei: Jaamal
Iee: Bijou
Emä: Casa Del La
Ei: tuntematon Eii: tuntematon
Eie: tuntematon
Ee: tuntematon Eei: tuntematon
Eee: tuntematon




Sukuselvitys

Mihyarin isä Ravencry oli kaunis 154cm korkea ori joka syntyi 2008 ja nukkui pois 2012. Ori kilpaili näyttelyissä ja hyvin saavutuksin sillä orilla on 1 x MVA-SERT ja 5 x irtoSERT joilla se ansaitsikin Champion arvonimen. Ravencry saavutti myös III-palkinnon kantakirjassa.

Mihyarin emä Casa De La on 154cm, siro ja kauniit liikkeet omaava tamma joka on syntynyt 2011. Tamma ei ole kilpaillut eikä sillä siis ole saavutuksiakaan. Tamma on varsonut kolme kertaa joista yksi on Mihyar.




Jalostusinfo

Sparta Sabeer Mihyar ei ole vielä jalostuskäytössä.

Jälkeläiset / Tammasta

0 kpl



AHAC
Total: 69pts
Title: -

2012 AHAC Sharjah International, Four Year Old Stallions, Champion (12pts)
2012 AHAC Dubai International, Most Classic Colt, Top Ten (9pts)
2012 AHAC Ströhen International, Most Classic Colt, Top Ten (9pts)
2012 AHAC Ströhen International, Yearling Colts, Top Ten (9pts)
2012 AHAC Casino Cup Austria, Yearling Colts, Top Ten (8pts)
2012 AHAC United Arab Emirates Nationals, ResChampion Colt (10pts)
2012 AHAC United Arab Emirates Nationals, Yearling Colts, Champion (12pts)



Valmennukset

26.05.2012 Estevalmennus, ratsastajan oma kommentti
Olin sopinut valmennuksen esteratsastusvalmentaja Antonio Guerrero de la Garzan kanssa ja olin asiasta hyvinkin innoissani. Enne Antonion saapumista tein Mihyarin kanssa alkulämmittelyt ja kun Antonio saapui, ryhdyimme samantien töihin hyppimällä pieniä pystyesteitä. Pienet esteet sujuivat mielestäni aika hyvin ja pian Antonio jo korottikin puomien korkeuksia minkä lisäksi hän rakensi radalle yhden ristikon ja yhden nousuokserin jonka korkeammalla oleva puomi oli 80cm korkeudella. Ensimmäiset esteet menivät sulavasti eikä ristikonkaan kanssa ollut virheitä, mutta okserille ponnistusta olisi voitu ajoittaa paremmin. Menimme radan vielä uudestaan minkä jälkeen Antonio kohotti jokaisen 80 senttiin. Menimme radan pariin - kolmeen otteeseen ja Antonio neuvoi meitä hyvillä ohjeilla. Valmennus meni aikalailla nappiin omasta mielestäni ja olin todella tyytyväinen Mihyariin.

25.05.2012 Estevalmennus, valmentajana Minttu
Katherine toi valmennettavakseni Sparta Sabeer Mihyar ox:in eli Mihyarin. Orille oli tarjolla estevalmennusta ja päätinkin piää esteet pieninä mutta ottaa erikois esteitä mukaan. Lämmitelyyn olin kasannut erillaisia puomitehtäviä ja kolinasta päätellen ei Mihyar ollut innokkaana. Käskin Katharinen ratsastaa oria kunnolla eteenpäin tai muuten ei päsätäisi hyppäämään. Suoritus parani koko ajan ja lopussa Mihyar jo nosti jalkojaan. Korotin puomeja ensin vain kavaleteiksi jotta ratsukko saisi vähän hypättyä ennen muutoksia. Mihyan tiputteli kuudesta esteestä kolme joten jouduin taas muistuttamaan että oria ratsastetaan eteenpäin. Muutaman kierroksen jälkeen alkoi puomit pysymään paikallaan olikin aika nostaa ne noin 40cm pystyiksi. Yhden pystyn alle laitoin pari muurilaatikkoa ja yhden alle vesimaton. Ratsukko pääsi hyppäämään ja nyt alkoi moottorikin Mihyarissa toimimaan sillä hypyt nousivat vaikka kuinka korkeiksi. Ori ei edes tuntunut huomaavan erikoisuuksia esteiden alla. Nostin esteet 60 senttiin ja laitoin yhden päälle muurimaton. Ratsukko hyppäsi esteet hyvin ja muutinkin radan ihan tavallisiksi pystyiksi. Parin kierroksen jälkeen ratsukko pääsi loppuverkkaamaan samalla kun annoin palauteen.

23.05.2012 Estevalmennus, valmentajana Ajattar
Katharine ja Mihyar olivat jo lämmittelemässä kentällä kun saavuin paikalle. Tarkkailin hetken aikaa ratsukon työskentelyä, ennen kuin hyppäsin kentän keskelle komentelemaan. Laitoin alkuun pääty-ympyrälle kaksi maapuomia, joita mentiin laukassa. Mihyar oli hieman tahmealla tuulella, joten keskityttiin pirteään laukkaan. Laukan tulee edetä tarpeeksi, jotta sitä pystyy myös säätelemään ja lyhentämään puomille. Aluksi Mihyar ottikin helposti raviin, kun Katharine yritti lyhentää laukkaa, mutta muutaman spurtin jälkeen alkoi laukkakin pyöriä paremmin. Nostin toisen maapuomin kannattimille 60cm ja ratsukko sai lämmitellä siinä sen aikaa, kun kasasin kentälle lyhyehkön 80cm radan. Rata koostui kuudesta esteestä, joista yksi oli kolmen esteen sarja. Välikäyntien jälkeen aloitettiin hyppääminen. Ensimmäisellä kerralla sarja jäi vähän lyhyeksi ja muutamassa kohtaa Mihyar viskaisi kunnon pukkeja. Muutaman toiston jälkeen laukka oli pirteämpi ja matkaavoittavampi, jolloin sarja oli sopiva ja pukitkin unohtuivat kun ratsukko uppoutui rataan. Jätin ratsukon tekemään loppuverkan itsenäisesti.

23.05.2012 Estevalmennus, valmentajana Ajattar
Tuttu ratsukko odottelikin jo kentällä lämmitellen ravissa. Tänään keskityttäisiin sarjoihin, jotka viime valmennuksessa tuottivat hieman ongelmia. Laitoin pitkälle sivulle aluksi yhden maapuomin, jota ratsukko tuli melko reippaassa laukassa. Mihyar oli tällä kertaa huomattavasti pirteämmällä tuulella, ehkä jopa hieman innoissaan. Kun yksittäinen puomi onnistui hyvin, lisäsin toisen puomin. Puomien väliin mahtui joko kolme lyhyttä laukka-askelta tai kaksi hieman pidempää askelta. Pyysin ratsukkoa tulemaan vuorotellen kahdella ja kolmella laukalla. Kahdella laukalla Mihyar mahtui väliin paremmin, kolmella laukalla tipahti helposti raville ennen viimeistä puomia. Kun toistojen jälkeen puomit sujuivat hyvin, nostin ne kannattimille 60cm korkeuteen. Ratsukko suoritti sarjan hienosti, joten lisäsin perään vielä kolmannen esteen. Ei ongelmia tässäkään, joten lisättiin vielä neljäs este. Neljännelle esteelle väli meinasi vuorostaan käydä hieman ahtaaksi, joten neuvoin Katharinaa ottamaan pienen pidätteen esteiden välissä, sillä Mihyar alkoi jo hieman innostumaan. Muutaman onnistuneen toiston jälleen nostin kaksi viimeistä estettä 80cm. Muutama hyppy vielä tällä korkeudella, eikä ongelmia. Loppuverkat ratsukko meni tekemään maastoon.






Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM game horse