Syysvarsat 2014



Joukko laadukkaita arabialaisia täysiverivarsoja etsii uusia koteja! Syksyn varsat ovat al Najyan viimeinen katras tältä vuodelta ja seuraavia on odotettavissa aikaisintaan vasta keväällä 2015 joten nyt viimeistään on oikea aika napata itselleen elegantti, kaunis ja käytännöllinen hevonen joka soveltuu moneen lajiin. Tällä erää kaikki myytävät varsat edustavat puhdasta egyptiläistä verilinjaa ja joukosta löytyy niin lyhyt- kuin pitkäsukuisia varsoja. Jokaisen varsan vanhemmat valmistautuvat kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun, yleislaatuarvosteluun sekä arabialaisten kantakirjaustilaisuuksiin. Palkittuja vanhempia siis luvassa!

Toivon varsan uuden omistajan tarjoavan pitkäaikaista kotia, missä hevonen pääsisi kilpailemaan sekä jalostuskäyttöön. Näissä ei kuitenkaan tarvitse olla yliaktiivinen, kunhan edes jotain pientä tulisi harrastettua silloin tällöin ja mikäli varsa lähtee kilpailemaan kouluratsastuksen pariin, toivon sille vähintään kymmentä sijoitusta. Jokaisen varsan painotuslaji kuin koulutustasokin on kuitenkin uuden omistajan päätettävissä, samoin varsan syntymäpäivä, väri ja ikääntyminen. Pian pääset tarkastelemaan varsoja, mutta sitä ennen muutamia myyntiehtoja:

⁃ Kasvatti on rekisteröitävä VRL:n hevosrekisteriin, kasvattaja ALNA1117, kasvattajaliittee al Najya, syntymämaa Sveitsi
⁃ Kasvatin sivuilta on löydyttävä kasvattajana al Najya sekä linkki sivuillemme
⁃ Meille on ilmoitettava jos kasvatin sivujen osoite muuttuu
⁃ Jos aiot lopettaa virtuaaliharrastuksesi, palauta kasvattimme meille

Ostotarjoukset sähköpostiin [email protected] , asianmukaisesti otsikoituna


o. Sultan al Najya

1 - polvinen suku, syntynyt 01.09.2014
i. Hakem al Taj+ e. Shahla Sultana

t. Basinah al Najya

MYYTY: Breezy Meadows
1 - polvinen suku, syntynyt syyskuu - marraskuu 2014
i. Bahiyy al Din e. Azara al Bahieh

varsa nro 3. (SEA) o/t *** al Najya

2 - polvinen suku, syntynyt syyskuu - marraskuu 2014
i. Rashidi al Rayad+ e. Amurra Wid+

varsa nro 4. (SEA) o/t *** al Najya

2 - polvinen suku, syntynyt syyskuu - marraskuu 2014
i. Asil Amal Wid e. Tibah Wid

varsa nro 5. (SEA) o/t *** al Najya

4 - polvinen suku, syntynyt syyskuu - marraskuu 2014
i. Asheem al Shadiya e. Yafiah al Shadiya

varsa nro 6. (SEA) o/t *** al Najya

4 - polvinen suku, syntynyt syyskuu - marraskuu 2014
i. Khaleel al Shadiya e. Thassos Wid